Ja mitä sitten..

Kotimatka Santiagosta alkoi aamulla. Kymmenen minsan matka hotellilta asemalle. Aseman odotustilassa oli aikaa silmäillä kanssamatkustajia. Arviolta viidennes oli rinkkamatkaajia. Aseman laiturilla korviini kantautui jostain tutun kuuloista puheensorinaa. Totta se oli. En ollut tullut reissussa harhahörhöksi, vaikka lähtiessä olin nauranut ystävilleni tulevani takaisin valkoisessa pakkopaidassa. Suominuotin vääntäjät olivat kirkkonummelaisia Portugalin reitin vaeltajia. Niin, ja siitä pakkopaidasta.. matka on vielä kesken..

Illalla kävin mieleenjäävän tekstarikeskustelun vanhimman tyttäreni Suskan kanssa. Se meni seuraavasti:

- Mitä, otitko tatuoinnin?! Ansaittu, ja ylpee kyllä voi kuvasta olla :-) paljonko maksaa espanjassa tollanen? 

- Näytit itse mallia 😀. En tiedä Suomen hinnoista. Tämä oli 70€. Päätin myös tänään, että hankin jotenkin sen purjeveneen 😊

- Hahaa :-D minä maksoin parista raapasusta 50e... Sinun seikkailut jatkuu siis purjeveneellä ;-) ihanaa kun isänä just sinä <3. 

- Sellaista se on Nuuskamuikkusen jälkeläisenä 😀. Oikeesti.. Noin ihanasti ei kukaan ole koskaan sanonut minulle. Olet rakas ❤️. 

Sain Suskan viestin juuri, kun olin yksin ravintolassa lusikoimassa Galicialaista simpukkasoppaa. Puuvillainen pehmyt ruokaliina ei kostunut ainoastaan kalaliemestä.. Kokkikin kävi kurkkimassa luukultaan, jotta johan sopan taisin keittää..

Olen saanut tältä reissulta sisälleni jotain uutta varmuutta. Rakkaus elämää kohtaan on voimistunut. Agape on saanut suuremman numeerisen eksponentin. 

Santiagon tien kulkija hiljenee kohti uusia seikkailuja.. 

Blogi on hyvä päättää Juha Tapion kappaleeseen, joka soi päässä astellessani noita huikeita polkuja. 

linkkin Juha Tapion "aurinko ei laske"

Adios!

PS. Meillä kaikilla on halutessamme mahdollisuus olla Nuuskamuikkunen.

Sama

Jälkikirjoitus:
Päätös purjeveneen hankkimisesta piti. Olin toisena kotimaahan tuloni jälkeisenä päivänä purjeveneen omistaja. Hupaisinta hankinnassa oli se, etten ollut koskaan ennen edes koskenut purjeveneeseen. Ensimmäinen purjehduskesä sai päättyä syksyllä kahdenviikon purjehdukseen Adrianmerellä. Nuuskamuikkusesta kasvoi Puuskamuikkunen. Aiheesta enemmän blogissa www.puuskamuikkunen.blogspot.fi .

-elämä on valintoja..

@esa

Santiago!!

Vettä on tullut tänäänkin taivaan täydeltä. Jopa niin paljon, että jouduin venyttämään salomonieni tuomiota muutamalla tunnilla. Asia kuitenkin korjaantui perillä sateenvarjon hankinnalla. 

Kieltämättä huikea fiilis. Matkantekoa yli 800 km rinkka selässä 26 päivän ajan. Päivämatkat sängyn ja wc:n etäisyydestä viiteenkymmeneen kilometriin. Sama matka kuin Kuusamosta Helsinkiin. 

Viimeiselle päivälle sattui kiva ylläri. Gardajärven kasvatti David, jonka kanssa olimme aiemmin viettäneet iltoja ja jakaneet huoneen, ilmestyi kuin tyhjästä. Näin jo kauempaa sivutieltä tulevan hahmon tutut piirteet. Jäin odottelemaan. Molempien naamat levisivät yllätyksestä. Kuljimme muutaman kilometrin samaa matkaa. David aikoi jatkaa Finisterraan ja mikäli oikein ymmärsin, niin sieltä takaisin St Jeania kohti. Siis tuhat kilometriä pidempi matka kuin itselläni. Kuullessani hänen suunnitelmansa, kysyin huolisiko hän sauvojani. Niin sauvani jäivät jatkamaan caminoa edelleen. Hän pyysi kääntämään blogiani englaniksi.. Kerroin, että kykyni eivät riitä siihen. Ralli-englanti olisi saanut liian lujan haastajan.. camino-englannin. 

Santiago sai minut tarttumaan sellaiseen, jota en olisi voinut lähtiessä edes kuvitella. Kadetraalille matkatessani näin tatska-liikkeen. Jatkoin matkaani etsimään pyhiinvaeltajatoimistoa, josta saisin camino-todistuksen päivittäin leimatulla pyhiinvaeltaja passilla. Luovutin rinkkani säilytykseen parilla eurolla, jonka jälkeen minun oli palattava tatska-liikkeeseen. Halusin käsivarteeni ristin ja simpukan. Valinta kesti minuutin ja alta tunnin käsivarttani koristaa tuo ikuisesti mukana kulkeva kuvayhdistelmä. Ainoa murhe on, että jälkihoitoohjeet ovat espanjaksi. 

Olin saanut taannoin hyvältä ystävältäni Palkon Jukalta neuvon; "yli viisikymppinen saa olla yötä ainoastaan hotellissa". Tuumasta toimeen. Rautatieaseman löydettyäni ja Madridin matkalipun hankittuani, palailin takaisin kadetraalia kohti etsien majapaikkaa yönseuduksi. Heti ensimäisen hotellin 37€ hinta aamiaisineen ei jättänyt arvailulle varaa. Yöpaikka oli minun. Viidenkymmenen metrin päästä löytyi Homerista tuttu Springfieldin merkkiliike. Farkut, tennarit ja pikeepaita.. Olin uudestisyntynyt. 

Salomonin poponi saivat myös arvoisensa loppusijoituspaikan hotellihuoneen roskiksesta. En tiedä Espanjan jätehuollosta mitään, mutta oletan että ne päätyvät johonkin polttolaitokseen energiana hyödynnettäväksi. Hyvästi salomonit..

@esa, Santiago, Espanja

Liejua ja tylsistymistä..

Aamupäivän jatkuva sade on nähtävästi ajanut päiväreppulit busseihin ja takseihin. 

Niitä ei näkynyt juurikaan.

Neljäs päivä O'reibrosta lähdön jälkeen goretexiä niskaan. Niin mukavaa kuin kuivana pysyminen voi sadesäällä ollakkin, niin aamupäivällä tuli mittani täyteen. Etsin ruokalan, jossa oli wifi ja muutin lentoani pari päivää aiemmaksi. Sen verran alkoi reikäisissä kengissä liejuuntuneella polulla jampsiminen vituttaa. Tossua tuli laitettua toisen eteen niin, että päivämatkaksi hurahti 51 km. Pikkusenko kintut huusi hoosiannaa. Enää matkaa jäljellä Santiagoon alle parinkymmentä. Heti, kun varmistuu, ettei jäljellä ole muuta kuin asfalttia, niin salomonit tipahtaa lähimpään roskikseen.

Ei sentään kaikkea voi laittaa kenkien piikkiin. En tiedä olenko turtunut, mutta aika tylsältä tämä viimeinen reilun satasen pätkä vaikuttaa. Vertasin "hauskaa vappua" blogissani tätä jälkiruokaan. Tämä jälkiruokaosio neljän ruokalajin ruoasta on todellakin, kuin muovipurnukassa eteen tuotu flan kera kertakäyttölusikan.

On ikävä lapsia, saunaa, omaa sänkyä ja ruisleipää. Lisätään luetteloon vielä salmiakki..

Vielä tarkennus siihen eiliseen ruokaherkkuun. Se herkku on meritursasta. 

@esa, Pedrouzo, Espanja

 

Malja Suomi-neidolle ja sen kasvateille!

Tänään aloittaessa taipaleeni Portomarinista suuriäänisen melua pitävän homosapienseihin kuuluvan mölyapinalauman perässä, ajatukset lähtivät työstämään eri kansallisuuksien eroavaisuuksista. Ruodin siis tänään eri kansalaisuuksia oman näppituntuman ja kokemusteni perusteella. Kuvan camino-koira ei kuulunut mölyapinaryhmään. 

Tuo mainitsemani mölyapinalauma pitää itseään jostain syystä maailman valtiaina. He asuttavat Atlantin ja Tyynenvaltameren välistä aluetta. Noiden molempien merien välistä mannerta halkoo Route 66. Nimi muistaakseni oli kolmikirjaiminen. Alkoi U:lla ja päätyy A:han. Mitä öykkäreitä! On joukossa tietysti poikkeuksiakin..

Olen olen saanut paukutella henkseleitä edustamani kansallisuuden edustajana. Miten hyvin pienen katajaisen kansan peregrinot muistetaan. Jo satoja kilometrejä ennen suomalaisten Joken ja Maksin kohtaamista olin kuullut heistä puskaradion välityksellä. Maksin, joka aloitti taipaleen Genevestä, reilu tuhat kilometriä ennen omaa starttipaikkaani.

 

Lahdesta lähtöisin olevasta Jokesta olen kuullut vielä 400 km perästä hänen tapaamisestaan. Mikä vaikutus on vilpittömällä ja aidolla suomalaisuudella! On huikeaa olla edustamassa tuota samaa kansallisuutta. Suodatumme kaikista eri kansallisuuksilla aidolla vilpittömyydellämme ja rehellisyydellämme. Juuri noista meidät tunnetaan! Nostakaame malja sille!

Caminoni aikana en ole tavannut yhtään vanäläistä. Tuon kansallisuuden edustajat muistan Teneriffalta ja Egyptistä, kun etuilevat maatuskat yrittivät viedä salaattiottimet kädestä. Santiagon tielle mahtuisi etuilijoita enemmänkin..

Eestiläisiä oli pari yötä takaperin samassa majapaikassa. Toinen heistä nukkui yläpuolellani. Kysyessäni aamulla, miten hän oli nukkunut, sain vastauksen "wery well". Kertoessani itse nukkuneeni hyvin, hän totesi: yes, I head it ;). 

Muistan myös alkutaipaleella tapaamani nuoren liettualais-neidon. Hän oli vaeltamassa Santiagoon edesmenneen isänsä muistoksi. Hän muistutti, miten camino ei ole varusteista kiinni. Sipulisäkki-mallinen reppu, erillinen kohtalaisen suuri makuupussi olkapäillä ja telttapatja toisella olkapäällä. Vaellusasuna hänellä oli parkatyylinen karvakaulustakki. Kuulin hänen olevan liikkeellä perin niukin varoin. Onneksi täällä on myös ystävällisiä auttajia. Olen nähnyt hänet viimeksi eräällä lähteellä teippaamassa rakkoisia varpaitaan parisataa kilsaa St Jeanista. 

Saksalaisia täällä on seitsemän kymmenestä. Tylsistymiseen ja kyllästymiseen saakka. Tähänkin mahtuu poikkeus. Illalla pesuhuoneessa ilman rihmankiertämää kohtaamani saksalaisneito ei vaikuttanut ollenkaan noille aiemmin esittämilleni adjektiiveille. Jouduin ottamaan hämmentyneenä takapakkia. Sain soperrettua hola, perdon, johon sain vastaukseksi hyväksyvän hymyn. Utelin myöhemmin kansalaisuuden. Jostain syystä minun on vaikea ymmärtää saksalaisittain murrettua englantia. 

Pienenä ruokavinkkinä niille, jotka ovat tulossa Galician alueelle. Maakunta on kuuluisa merenelävistä. Kokeilkaa paikallista herkkua "Pulpo a felra", savustettua mustekalaa. Aivan mieletön herkku ainakin minun makunystyröilleni. Niin, tunnustan.. olen rakastanut kaloja ylitse muiden koko elämäni ajan, vaikka olen ollut naimisissa neitsyen ja leijonan kanssa. Tarkennuksena vielä, molemmat horoskooppimerkit kuuluivat eri aikakausille. 

@esa, Palas de Rei, Espanja

Hauskaa vappua..

Mistäkö vappuni on tehty? Menitkin kysymään.. Olen tarponut neljännessatkun väistellen tihkusateen liottamia vihertäviä lehmän sontaläjiä ja päivärepuin varustettuja sekunda-caministeja liejuuntuneella polulla. Pyöräilijä-peregrinojen takamukset ja selkä ovat tuossa samassa kertaalleen märehdityssä tavarassa..

Kommenttina ensimäiseen, mikäli epäilet kykyäni tunnistaa nautaeläimen sukupuolen sen takaosasta tipahtaneesta läjästä, olet oikeassa. En tunnistakkaan. Se perustuu näköhavaintoon utarein varustetusta eläimestä samalla vaelluspolulla. Meillä oli tuolloin vain eri suunta. Voisin myös kuvitella, ettei vastakkaista sukupuolta edustavia sonneja tarvitse tuoda laitumelta lypsettäväksi tai toisinpäin. Maalaispoikana tiedän myös, että sonneilla on erilliset pissavehkeet. 

Kommenttina toiseen, sekunda-caministiin. Rinkka selässä 700 km taivaltaneena otan oikeuden kutsua noita Sarria- Santigon reilun sadan kilometrin taivaltajia tuolla nimellä. Sillä saa passin ja alberque yöpymisiin oikeuden. Niitä on jo nyt paljon. Kuinka paljon niitä on sesonkiaikana? 

Jäljellä on vajaa 90 km. Uskallan jo tässä vaiheessa väittää viimeisen satasen olevan vain jälkiruokaa koko neljän ruokalajin ateriasta. Miksi tyytyä vain jälkiruokaan? Edelleen.. Meillä kaikilla on caminomme..

 

Galician toukokuu tunnetaan sateistaan. Ei lämmin kesäinen sade pahaa tee, mikäli on oikeanlaiset varusteet. Täytyy tunnustaa onnistuneeni hankinnoissa. Kunpa kenkieni suhteen voisin myös sanoa samaa. Nuo suurentuneet reiät eivät edesauta ollenkaan jalkojeni hyvinvointia. Per##le!!

Osa vaeltajista kuljetuttaa rinkkansa bussilla seuraavaan yöpymispaikkaan. Palvelut näemmä kehittyvät kysynnän myötä. Tälläinen samanlainen kuljetustapaus sattui muutama päivä takaperin. Läpimärän saksalaismamman rinkka oli jäänyt kyydistä edelliseen kylään. Johan ämmä siitä metelin piti, niin kuin alberquen baarinpitäjä olisi ollut siihen syypää. Teki mieli sanoa, että kantaisit sinäkin rinkkasi.. En kuitenkaan tohtinut. Olisi voinut tulla viimeinen vaelluspäivä..

@esa, Portomarin, Espanja

Vappuaatto

Olen tänään hyräillyt tyytyväisenä eilisten reittivalintojen epäonnistumista. Loppujenlopuksi ei tämän paremmin olisi voinut mennä. Vedin aamulla normirytkyt päälleni O'cebreiron alberquessa. Alakerrassa ottaessani telineestä kenkiäni huomasin vesipisaroita ikkunassa. Asuvalinta meni uusiin puihin. Goretexiä päälle. Pilviverhon alareuna oli kilometrin korkeudella ja oma sijaintini 300 m ylempänä. Kaikki ne eiliset näköalat oli kuorrutettu pilviverholla. Näkyvyyttä paikoin 30 metriä. Ellen olisi eilen tullut tänne asti, olisin täysin tietämätön huikeista maisemista. 

Paikallisella isännällä oli vapunvietto alkanut jo ajoissa, vai mitä mieltä olette. Juovuspäissään laittanut aivan liian ison laitteen vedettäväksi. Sitäpaitsi minusta aasi on asennettu väärinpäin.. Niin, ja edelleenkin.. jos tuo on aasi..

@esa, Calvor, Espanja

O'cebreiro

Tämän päivän reittivalinnat eivät menneet oikein nappiin. Aamupäivastä missasin pari luontoreittiä. Ensimäisen ymmärrän. Tunsin nenässäni tutun kotoisan tuoksun. Pihlajan kukinnon viitoittamana ajatukseni hortoilivat juhannuskesässä koto-Suomessa. Kilometrin päässä palasin tajuihini..oli myöhäistä kääntyä. Villafrancassa en vain löytänyt vaihtoehtoista reittiä. Kinttuni tosin kiittivät tasamaasta. Ne eivät välttämättä olisivat pitäneet 300 m korkean kukkulan ylityksestä. 

Aamupäivän helpotuksista huumaantuneena päätin jatkaa päivämatkaa O'cebreiroon asti. Vajaan 10 kilometrin nousu oli tiukka mutta palkitseva. O'cebreiro on jotenkin tutun kuuloinen nimi. Oliskohan The Parfym leffan päähenkilö majaillut täällä. 

Nämä maisemat ovat henkeä salpaavat. Aivan mielettömät.. Viisikymppisellä on jo munaa tunnustaa.. Minulla pääsi Galician rajan ylityksen jälkeen itku. Ei tälläistä voi olla olemassa.. 

Rinkkojen selkämysten katselulle vaihtelua..

Heppoja..

@esa, O'cebreiro, Espanja

Ranskalaiset eivät ymmärrä..

Tuunasin tässä yksi päivä simpukkaani tussilla, koska en millään saa ranskalaisia ymmärtämään olevani Suomesta. Kaikille muille kelpaa "I am fron Finland," mutta näille ei. He katsovat huuli pyöreänä ja ehdottavat milloin mitäkin. Tiedä vaikka jotain hävytöntäkin. Ranskalaiset eivät ymmärrä minua, enkä minä heitä. Peli siis tasan 1-1. 

Eniten olen saanut oikeita oivalluksia aloittamalla sanan fe-tavulla ja jatkanut sitä Leo Lastumäki örinällä pyörittäen samalla kieltä suussa. Se tuntui vaan jotenkin niin hullulta. Ei puuttunut kuin vaahto suusta. Nyt riittää kun käännän selän ja he näkevät simpukan siniristin.

Eilen illalla ostin paluulipun MAD-HEL ja jatkon Onnibussilla Helsingistä Kajaaniin reilun viikon päähän perjantaiksi. Ryhdyin jo tänään lyhentämään päivämatkaa, koska näyttää, että käveltävä loppuu kesken. Enää alle 200 km. 

@esa, Pieros, Espanja

Ajalla ei ole väliä, vain hetket jotka elät ovat merkityksellisiä

Muutaman sadan kilometrin ajan kestäneet kupruilevat pannukakkumaisemat ovat jo alkaneet kyllästyttää. Onneksi tänään pääsi silmät lepäämään pitkästä aikaa vuoristomaisemissa. Kertoihan Paolo Coelhokin henkien majailevan kauniissa paikoissa. Allekirjoitan tuon saman. Tunnistan niissä agapen läsnäolon. 

Vuorenrinteiden lilassa kukassa olevat metriä korkeat kanervapuskat täydessä loistossa. Seassa keltaisia huumaavaa tuoksua ympäristöön levittäviä pensaita. Maassa välillä turkoosin sinistä matalaa kukkaa. Pakko myötää, enemmän nämä luomistyön jäljet muistuttavat jumalasta kuin yksikään hänen palvomispaikoiksi väsätty pytinki. 

Eilen vietin kaikessa hiljaisuudessa syntymäpäivää. Oli ihan hyvä miettiä lyhyttä välitilinpäätöstä astellessani vajaan kolmekymmentä kilometriä kohti Cruz de Ferroa. Ristiä joka sai tänään iltapäivällä yhden kiven lisää juurelleen. Paras ystäväni kirjoitti koskettavasti; "teit syntymäpäivästäsi juuri itsesi näköisen!" Siinä taisi käydä juuri noin. 

Ensimäinen puolikas on saturaisesta selätetty. Saattaa kuulostaa kulahtaneelta, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Olen saanut enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Samalla olen kiitollinen, etten ole saanut tietää, mitä kaikkea on tulossa. Olisin kukaties kärsimättömänä pilannut mahdollisuuteni. On siihen mahtunut myös muutama Getsemanen yö ja Via Dolorosa. Välillä on ollut huominenkin hiukan hukassa. Mutta ilman noita kipuiluja en olisi tässä, mitä olen saavuttanut. En puhu materiasta. Puhun jostain, jota ei voi ostaa rahalla. Sitä ei ansaita, se saadaan pyyteettä. Olen löytänyt rakkauden. Rakkauden elämään. Miten osaisin tai voisin jättää sen ennakkoperintönä lapsilleni? 

Mikäli toinen puolisko on kaikessa hyvyydessä entisen kaltainen, minulle riittää toinen puolikas. En tarvitse optiota kolmanteen. 

Säät ovat suosineet minua todella hyvin. Vain parina päivänä on tihuuttanut sen verran, että voi sanoa sataneen. Vaatteet ovat kuivuneet tuulen ja ihon lämmön vaikutuksesta hetkessä päällä. 

Tänään  satoi rankasti ensimäistä kertaa. Hiukan ennen Manjarin kuuluisaa alberqueta housut olivat etupuolelta läpimärät. Kolme naista oli juuri pitämässä sadetta sisäänkäyntitilassa aloittaessani riisumaan kastuneita vaatteita päältäni. Majatalon isäntä ehätti hätiin ja pyysi seuraamaan. Hän ohjasi minut yksityisasuntonsa puolelle. Hirveä, mikä hämärä luola ja haju. Sain kuitenkin vaihdettua kuivaa goreteksiä päälleni ja olin siihen tyytyväinen. Linnanmäen kummitus talot kalpenevat tämän rinnalla. Yöpymisen hinnoittelu perustuu paikassa vapaaehtoisuuteen. Kuinkahan paljon majatalon pitäjä olisi suostunut vapaaehtoisesti maksamaan yöpymisestäni.

@esa, Acebo, Espanja

Leon ja Astorga

Eilen tuli pieni arviointivirhe matkassa. 

Mansillasta Leoniin on 18 km. Ajattelin että jatkan toipilaana sitä max 10 km, niin matka on sopiva. Albeque olisi ollut noin 12 km päässä. Reitti oli kuitenkin maantievartta, jota on autonratin takaa nähnyt ihan riittämiin. Päätin siis koukata maisemareittiä. Seuraavaan mahdolliseen majapaikkaan tulee matkaa 22 km Leonesta. Eihän se ole kuin 30 km yhteensä. Ihmettelin jo astellessa vauhdin tippuneen sairastaessa, kun aikaa menee väkisin yli 8 tuntia. Olisi pitänyt kellojen alkaa kilkattamaan.. Alkoi myös tuntumaan jaloissakin.. Illallispöydässä Gardajärven kasvatti David kysyi että miten sinä lasket kilometrit? Niinpä tietysti.. Vilar de Mazarifeen tuli matkaa 40 kilsaa. Vuodepaikka tuntui ansaitulle. 

David oli samassa illallispöydässä edellisenäkin iltana. Pöydässämme oli nyt seurana nuoripari Slovakiasta, joilla oli ensimäinen vaelluspäivä Leonista. 

David halusi jostain syystä meidän syövän jälkiruoan katetulla terassilla. Jonkin ajan kuluttua syykin paljastui, kun hän otti sätkämassinsa esille ja alkoi tehdä omia seoituksia kääröönsä. Me muut kieltäydyimme kohteliaasti marihunajahuuruista. Olen osan nuoremman vaeltajasukupolven edustajista nähnyt iltaisin pössäyttelevän pienenpieniä sätkiä. Tapansa kullakin rentoutua. Kuvassa David

Eilen silmäillessäni Leonin kadetraalia kahvikuppi kädessä, mietin kirkkojen rakentamista. Kumpi tulee mieleen katsojan nähdessä viisi numeroa liian suureksi rakennetun temppelin; Jumala vai rakentaja? Uskallan väittää, että suurin osa ihmettelee, miten tämä on rakennettu, tai onpa ollut tosi taitava kivenhakkaaja. Eli sankari, jolle pytinki sahjustettiin, jäi kakkoseksi. 

Kattohaikaroita täällä on riittävästi. Päivällä pistäytyessäni kahvikupposella, piti haikara aikamoista meteliä seinämuurin päällä olevalta pesästä. Ajattelin, että turhaan kyllä mulle huutelet. Minulla on jo ollut pirtti kertaalleen täynnä, mutta tiedän pari tapausta, jotka ottaisivat paketin suurella kiitollisuudella vastaan. 

Cruz De Ferro alle 30 km päässä! Jos kaikki menee hyvin, rinkkani on pientä kivenmurikkaa kevyempi huomisiltana..

@esa, Astorga, Espanja

Vihdoinkin taipaleelle

Aamulla hyvästelin ystävällisen ja ahkeran alberquen hoitajan Josen. Melkein kolmen vuorokauden tuttavuus takana. Hän haluaisi Suomeen töihin. Kertomansa mukaan hän on raskaskoneenkuljettaja. Kielimuurista johtuen syvemmälle keskusteluissa emme päässeet. Yksi päivä olisin tarjonnut oluen, mutta hän kieltäytyi kertoen olevansa absolutisti. Niin minäkin aiemmin. Uskaltaisin kyllä intuition perusteella palkata töihin. Varsinkin, jos palkkaa ei makseta omasta pussistani. Minulta löytyy Josen yhteystiedot, jos joku kaipaa. 

Enpä koskaan aiemmin ole tuntenut matkaa apteekkiin näin pitkäksi. Toipilaana rinkka selässä 24 km! En ole saanut myöskään astella apteekkiin parituhatta vuotta vanhaa Roomanvallan aikaista tietä, jota keisari Augustuksen legioonat talloivat aikoinaan. Alkuperäinen tienpätkä oli aidoin suojattu julkiselta käytöltä. En voinut välttää kiusausta hypätä aidan yli ja jampsia muutaman askeleen. Kukaan ei ollut näkemässä, tosin valokuvasta saatan narahtaa. 

Sain ostettua yskänlääkkeen. Ymmärsivät heti möreällä äänellä sanoista "es medicina de en tos. Olin vähän ymmälläni, kun en saanutkaan perinteistä mikstuuraa. Nämä ovat tälläisiä sinisiä pillereitä.. No ei nyt sentään.. Heh. Tälläisiä kalvopäälysteisiä pötkylöitä. Molemmat päät ovat pyöreät, joten kyseessä ei liene suppo. Suun kautta ainakin otin ensimäisen. Vaikuttava aine on dimemorfan fosfato. Annostelu "quatro per dia". Jos joku tunnistaa aineen joksikin muuksi, kuin yskänlääkkeeksi, lähestyköön minua tekstarein tai kommentilla. 

Ensimäinen kahvimesta Bar Elvis oli vasta 16 km päässä. Baarin ulkonäkö oli enemmänkin luotaan hylkivä, kuin kutsuva. Sama arkkitehti oli kai suunnitellut sisä- ja ulkopuolen. Rock'n roll kuului kauas kadulle asti. Olisi tehnyt mieli ottaa pari jive-askelta teipatuilla salomoneilla. Tussattuja tekstejä kaikki paikat täynnä. Kieltämättä aikamoinen elämys. Olisi ehkä voinut jäädä viimeiseksi, mikäli olisin ottanut perinteisen "bogadillo del jamonin". Possun kinkku odotti vuolijaansa baaritiskillä telineessä paljaana ilman minkään näköistä suojaa asiakkaiden pärskeiltä. Monesko viikko menossa ensimäisestä vuolaisusta? Muovipussissa samalla tiskillä odotti toinen koskematon kinkku. Miksei edes se voinut olla kylmiössä? Ai niin, missä kylmiössä? Jospa se oli varallisuuden symboliikkaa.. Meil on kaks kinkkuakin! Saamarin nirppa peregrino!

Sain toisen kerran kutsun kolhoosi-illalliselle. Nyt en voinut kieltäytyä taudin vuoksi. Koolla kansainvälisin porukka, mitä koskaan olen nähnyt. Syrjäisin taisi olla vieressäni istunut tyttö New Yorkista.  

Illalla paljastui todeksi tarina suomalaisesta Maxista, joka on aloittanut vaelluksensa Genevestä, 1100 km aiempaa kuin itse. Saksalainen Elisabeth tuli tempomaan hihasta ketoakseen, että täällä on tänään toinenkin suomalainen Max. Hän on pääkaupunkiseudun kasvatteja, mutta asuu nykyisin Lontoossa. Huikea tapaaminen ja illallinen. Ei tartte ihmetellä, miksi suomipoika on täällä niin hyvässä huudossa. Max on tasoittanut tien edellä.. Kuvan rillipäinen kaveri Max. 

Tämä ei ole vaellus, tämä on tapa elää..

@esa, Mansilla de las Mulas, Espanja

Toinen toipilaspäivä

Kuvassa kylän ainut tienda, shop, supermarket

Nuo neljäkymmentä yläsängyn pohjalevyssä olevaa tuuletusreikää alkavat tulla liiankin tutuiksi. Kolmas flunssapäivä, joista toinen pitkällään maaten. 

Eilen iltapäivällä kuulin Josen ottavan vastaan uusia yöpyjiä majataloon. Korviini erottui tutut sanat finlandes. Menin katsomaan ihmettä. Kaksi pohjois-karjalaista rouvaa istui pöydän ääressä. Maailma kutistuu. Kerroin, että olen flunssaisena viettämässä täällä sairaspäivää. Normitilanteessa olisin työntänyt kättäni tervehtiäkseni, mutten räkäisenä halunnut tartuttaa muita. Illalla sain toiselta rouvalta liuskan panacodeja. Hän kertoi että se rauhottaa yskää. 

Yö meni pyöriessä. Uni karkasi parintunnin urvahtamisen jälkeen. Olisiko eilen lipittämäni teen kofeiini tehnyt temppujaan. Koko kroppaa särki. Oli tarkoitus lähteä aamulla 24 kilometrin päässä olevaan seuraavaan suurempaan kylään, josta löytyisi yskänlääkekauppa.

Kuulostelin kroppaani, niin kuin ystäväni oli neuvonut. Hengitys oli liian tiheää ja raskasta. Minusta ei ole tänään taipaleelle. Otin aamun pimeinä tunteina vielä buranan, joka sai hien pintaan. 

Aamiaisen jälkeen toinen rouvista nimeltään Anna-Maija sanoi, että hän tiskaa ja sen jälkeen tulee jututtamaan minua. Tiskattuaa hän tuli luokseni ja kertoi olevansa ammatiltaan lääkäri, muttei halunnut pitää siitä suurta melua. Muutamalla kysymyksellä suljettiin keuhkokuumeen mahdollisuus pois laskuista toistaiseksi. 

Sain luvan kertoa Juanille hänen olevan lääkäri. Anna-Maija kertoi ja ilmehti englantia taitamattomalle "määräävänsä" minut lepoon huomiseen saakka. Niinpä saan viettää täällä vielä yhden yön huilaten. Lähtiessään Anna-Maija vielä kerran varoitti lähtemästä kuumeisena kävelemäään. Hän oli nähnyt monta varoittavaa esimerkkiä uransa aikana. Kai se on sitten uskottava..

Huomenna on luvannut sadetta. Tienoo on pääosin maaperältään punertavaa savimoreenia. Voi olla aika lillinkikelit. Joutessani tuunasin salomonini roudarinteipillä toiveena saada savi pysymään ulkopuolella. 

Toipilaspäivä

Katselin eilen aamulla haikeana Giuseppen ja Luigin rinkkojen pakkaamista. Olimme sattuneet Giuseppen kanssa samaan kylään jo viidettä kertaa. Saman verran takana myös yhteisiä illallisia. Flunssani vuoksi päätin hidastaa tahtia, enkä enää mahdollisesti tapaa heitä. Toisaalta olin myös hyvilläni. Yhden oven sulkeutuessa, avautuu tilalle muita uusia ja entistä ihmeellisempiä. 

Sattumoisin Giuseppe on puuseppä niin kuin Pinokkio sadussa. Jätin kysymättä olisko hän vuollut jo omaa Pinokkiotaan, sillä en tiennyt hanen perheestään enempää. Jo toisen yhdessä viettämämme illan jälkeen Giuseppe kertoi, että jos joskus matkustan Italiaan Milanon seudulle, hanen kotinsa avaimet ovat käytössäni. Kerroin saman koskevan Kajaanin kotiani. 

Keskustelut pistävät umpiluisen kovalevyni lujille. Giuseppe ei osaa paljon englantia. Keskenään hän, Luigi ja Miguel vain espanjaa taitavana puhuvat espanjaa. Tärkeimpiä keskustelujen aiheita tai kun huomaavat olevani täysin pihalla, Luigi tulkkaa minulle englanniksi. Illalla lämmitti mieltä saadessani sähköpostia Luigilta. Hän kyseli sijaintia ja vointiani. Camino amigoista pidetään huolta. 

Migueliä voisi hyvällä syyllä kutsua el senor caminoksi. Hän on kuudetta kertaa vaeltamassa Compostelaan. Santanderin liepeiltä kotoisin oleva 68-vuotias eläkeläinen starttaa aamulla ennen kuutta ja tempoo 40 kilometrin päivämatkoja. 

Mieleeni palautuu aiempi yhteinen pilgrims menu päivällinen. Suomalainen tapa keittää keitot on laitaa esimerkiksi kanakeittoon broilerista vain lihanpalat, kun espanjalainen kokki pilkkoo keittoon kanan luineen, rustoineen ja nahkoineen. Soppaa keitetään tuntitolkulla, niin että kaikki osat ovat helposti irroitettavissa toisistaan. 

 

Olin päättänyt kokeilla alkuruoaksi kanikeittoa, koska naudan pötsikeitto ei tuntunut oikein herkulliselle. Lautasella oli tunnistettavissa perunoiden lisäksi joitakin muita Väiski Vemmelsäären osia. Löysin sopastani lusikalle oliivin muotoisen ja kokoisen möykyn. Onneksi oli tuttu remmi koolla, joten uskalsin kysyä; is this rabbits balls? Onneksi ei ollut.. Miguel tunnisti sen espanjalaisena ja näytti sormella omaa selkäpuolta. Se oli kanin munuainen. Tunnistin sen myös mausta uskallettuani laittaa sen suuhun. Kuvittelin, että kani oli käsitelty samoin kuin kana kynimällä, mutta kanit taidetaankin nylkeä.. Koska en metsästä, tämä on edelleen olettamaa. 

Kuvassa vasemmalta Luigi, allekirjoittanut Nuuskamuikkunen, Giuseppe ja Miguel

Jostain syystä toisten puhuma espanja on paljon selkeämpää. Joillekkin papattajille pitäisi antaa rauhoittava nappi ennen keskustelun jatkamista. Sais tipautettua sanamäärä edes puoleen. 

Aamulla mennessäni keittiöön kuumehoureisen yön jälkeen sängystä revittynä, toivotin camino amigoille "buenas notches". Siitäkös pöydässä istuva saksalaisittain englantia murtava nelikymppinen mies sai riemun itselleen. Hän oli katketa hekotukseensa. Itse en ollut kömmähdyksestäni niinkään mielissäni. Varsinkin, kun huomasin miten muut olivat enemmänkin vaivautuneita. Menin kahvikuppi kädessä istumaan pöytään ja kysyin mistä mies oli kotoisin. Hän kertoi olevansa Itävallasta. Samaan hengenvetoon hän lisäsi lähteneensä caminolle yhdeksän päivää sitten St Jeanista, 450 km päästä. Seuraavaksi hän alkoi ruokapöydässä lajitella rahatukkuuaan julkisesti. Mielikuva joka päässäni syntyi, oli kaukana nöyrästä pyhiinvaeltajasta. Hmm.. uusi näkökulma.. henkistymistä suorittamisen ja materialistumisen myötä. 

Tämä on kunnallinen majatalo, jonka maksu on vapaaehtoinen. Hoitaja Juan on todella ystävällinen ja hänen hoivassaan on turvallista toipua. Luottamuksesta yöpyjiin kertoo lukitsematon lipas aamiaispöydässä. Siihen saavat laittaa maksunsa kaikki omantuntonsa mukaan. En voinut välttyä kuulemasta pienten dinerojen kilinää ilman kahisevaa ääntä itävaltalaismiehen maksaessa yösijastaan. No, yösija oli kai hänen mielestään niiden arvoinen. Toivottavasti dinerot lippaassa kuitenkin lisääntyivät..

Täällä on nähtävästi voinut olla joskus syöpäläisongelma, koska albequen hoitaja sumuttaa raidia aika reippaalla kädellä. Ennaltaehkäisevä toimenpide on kivempi ilmaisu. 

Viime yönä samassa loosissa nukkui vanhempi ranskalaissetä. Hän oli nätisti sanottuna aikamoinen haisuli. Luulin aamulla muulilla vaeltajien saavuttaneen minut. Muulin virtsanhaju kuitenkin puuttui. 

Hänen liikkeissään ja kumaraisessa olemuksessaan oli jotain tuttua. Tunnistin hahmosta ja jatkuvasta tavaroiden penkomisesta oman isäni samoja parkinssonintaudin piirteitä. Miten tuo tauti saa pian aivot ja liikkeet rappeutumaan. Sääli miehen kukaties viimeistä caminoa kohtaan sai unohtamaan pistävän hajun. Meillä kaikilla on caminomme. 

Miehen poistuttua Juan kävi heti välittömästi hakemassa vuodevaatteet pesuun ja sumutti vuoteen jollain pöpötillä. Hän kertoi tunnistavansa riskiasiakkaat. 

@esa, sama paikka kuin eilen. 

Flunssaan rohtoja ja suklaata

Viime yö meni palellessa, vaikka 15 astetta ylimitoitetussa makuupussissa olisi tehoa pitänyt riittää. Siihen vielä lisäksi silkkinen aluslakana ja talon viltti. Huoneen lämpötilakin piti olla kohdillaan. Yritti nostaa varmaan kuumetta. Nenä tippui jo valmiiksi. 

Olisin jäänyt majapaikkaan lepäilemään päiväksi, mutta lähin apteekki sattui olemaan 12 km päässä. Siitäpä sitten jojo nenässä taipaleelle. Lääkittyäni itseäni alkoi olo jo tuntua paremmalta. Päätin lähteä jatkamaan matkaa. Valitsin luonnonläheisemmän polun vaihtoehtoisen maantienvieruksen sijaan. Valinta kannatti. 14 km taivaltamisen jälkeen eteeni aukesi alkukantainen kylä. Nättejä kyliä näkee, mutta ankeat kylät ovat ainutkertaisen omanlaisiaan. Kylän mummelit esiliinoineen ja hameineen ovat kuin suoraan vanhoista Suomi-filmeistä. 

Kaupassakäynti oli myös oma elämys. Aikansa pujoteltua valkoisia nuolia seuraamalla löytyi oikea "supermarket". Yhden huoneen kauppa alaltaan alle 20 neliötä. Alle puolitoista metrinen myyjäsetä ei osannut sanaakaan englantia. Tiskin takaa löytyi kaikki tarpeellinen. Pan (patonki), chirozo-makkaraa siivutettuna, pari purkkia jogurttia, paikallinen olut palautusjuomaksi ja suklaata. Suklaata puodista löytyi sen seitsemää sorttia. En tiennytkään että Espanjassa tehdään hyvänmakuisia suklaita. Vink vink!!

Täällä koiria ulkoilutetaan vapaana. Taluttajalla on kyllä mukana hihna, mutten ole nähnyt koiraa kiinnitettynä muualla kuin Pamplonassa ja sekin taskukokoinen fifi. Koirat näyttävät olevan tosi tottelevaisia. Paolo Coelhon kuvausta vihaisesta vesikauhuisesta koirasta on vaikea pitää uskottavana näitä harmittomia luppakorvia katsellessa. Ymmärrän, kättä nuolevassa ja häntäänsä heiluttavassa karvaturrissa ei ole mitään jännittävää kerrottavaksi. 

Olen nähnyt koirille kaikennäköisiä kakkimiskylttejä.. mutta, että taluttajalle..

@esa, Galzadilla de los Hermanillos, Espanja

Heteka, muuli ja kitara

Eilen tein läpimurron sääennustajana ihan niin kuin edesmennyt Hyrynsalmen sammakkoproffesori aikoinaan. No, jos nyt ei ihan, niin ainakin illallispöydässämme. Kerroin, että huomenna paistaa aurinko täydeltä taivaalta. Seurueemme ihmetteli mistä voin tietää. Kysyin, ettekö he huomanneet päivällä miten maanviljelijät vetivät pelloilleen sadetuslaitteita. He eivät taatusti tee sitä ennen sateita! Selitys kelpasi ja olin oikeassa ;). 

Toistaiseksi on vielä nähtävästi pulaa asiakkaista, koska osassa baareista ja albequeista on sisäänheittäjät. Yksi päivä menin halpaan, kun majatalonisäntä ajoi vaelluspolkua Nissanillaan vastaan ja jakoi 5€ majoituslappuja. Saapuessani paikanpäälle, niitä ei ollut enää jäljellä. Molemmat olivat menneet. Tarjolla oli 8€ kerrossänkyjä tai 10€ soolosänkyjä. Minua oli uunotettu.. 

On muuten hirveitä nuo kerrossängyt. Miten kuiva ja kitisevä ääni voi lähteäkkin kylkeä kääntäessä kahdesta rautahäkkyrästä. Pahempi kuin kaalimadon radio mainoksessa.. Saksalaissenorita kertoi kääntäneen kitinän voitoksi. Kun yläsängystä alkoi kuulua kuorsamista, hän heilautti itseään ja kuorsaus lakkasi. 

Tänään olisi caminon puolivälijuhlien paikka, mutta taitaa jäädä väliin alkavan flunssan vuoksi. Nauroinkin Tukholman maratonin juosseelle Luigille, että suomalaisena minun täytyy antaa italialaisille hiukan tasoitusta flunssan muodossa. 

Aamupäivällä koin päivän parhaimmat hetkeni . Nuori saksalaispari oli caminolla ensimäistä päivää. Hans ja neidon nimeä en enää muista. Hänellä oli pieni kitara mukana. Akustisen kitaran rimputtelua askelten narskuessa soralla. Tuli mieleen pari taannoista salsamökkiviikonloppua Tahkolla <3.

Hiukan edempänä meni itävaltalaisia muulin tai aasin kanssa. En tunnista kumpi eläimistä oli kyseessä. Sovitaan, että jos se ei ole muuli, niin minä olen aasi. Rinkan alla kylläkin on välillä aika muulimainen olo.. 

Kamala haju siinä otuksessa. Oli varmaan pari viimeistä suihkukertaa jäänut väliin. Haiseekohan rinkat samalle. Kiristin tahtiani, ettei tarvitse ainakaan viettää yötä samassa alberquessa..

@esa, Terradillos de los Templario, Espanja

Kohtaamisia..

Tänään sumuisella Mesetalla oli mieleenpainuva peregrinojen kohtaaminen. Saavuttaessani uuden tuntemattoman rinkanselkämyksen tervehdin ja kysyin kantajan vointia. Hän nyökytti päätään ja viittoi käsillään samalla hymyillen kaiken olevan hyvin ja elehti kuinka itse voin. Kysyessäni mitä hän on kotoisin, hän alkoi hyppiä tasajalkaa pitäen samalla käsiään edessään koukussa. Oh kenguru, you are from to Australia, sanoin. 

Kiinnittäessäni enemmän huomiota hänen kasvojenpiirteisiin, huomasin hänen olevan Australian alkuperäisiä aborginaleja. Hän viittoi minulle, mistä itse olin. Kerroin olevani Suomesta. Vasta siinä vaiheessa tajusin hänen olevan mykkä. Vaihdoimme vielä elehtien muutamia kuulumisia ennen kuin lähdin jatkamaan matkaa. Jäin miettimään millaista on tulla toiselta puolen maapalloa pystymättä kommunikoimaan ääneen. Joka tapauksessa toivottaessa lähtiessäni "buen caminot" erosi ilmeistä päätellen kaksi perin onnellista peregrinoa. En tiedä kaverista, mutta ainakin itse kostein silmin.. On tämä huikea reissu..

Tänne vaeltamaan aikovan on myös hyvä tutustua paikallisiin maakuntiin, kansalaisuuksiin, historiaan ja politiikkaan.  Tänään kohdatessani Barcelonasta kotoisin olevan vaeltajan, totesin hänen olevan espajalaisen. Hän melkein närkästyi espanjalaisuudesta ja kertoi olevansa Catalonian Barcelonasta. Ymmärrän.. politiikkaa.. onhan se vähän kuin karjalaista sanoisi savolaiseksi. Uskallan käyttää savolais vertausta, koska juuriltani olen kahdeksasosan ehkä tuota joskus jopa väärin ymmärrettyä perisuomalaista sukujuurta..

Jos minulla olisi aktiivisuusmittari ranteessa, se  varmaan kehräisi tyytyväisenä, tai sitten se murahtaisi, että laske ite.. Viimepäivät tossu on takonut tietä päivittäin 50 000 askeleen verran.. Sen myös tuntee kintuissa.. Ei vain malta lopettaa. Katse hamuaa lisää nähtävää..

@esa, Villalcazar de Cirga, Espanja

En halua kengistäni sandaaleita

Ehdotan Salomonin vaelluskenkien suunnittelijaryhmälle vuoden innovaatiopalkintoa. Viidensadan kilometrin käytön jälkeen vaelluskengät lähtevät muuttumaan sandaleiksi! 

Mutta, kun en niin halunnut! Goretex-kangas alkaa murtumaan taitekohdasta ensin pienenpienenä reikänä, josta sitten venyy suuremmaksi. Huomasin reiänalun toissapäivänä. Nyt se on 80 kilometrin jälkeen jo puolen sentin mittainen. Ai niin. Viimeisen kymmenen kilometrin ajan kävelin alkuperäisillä sandaleilla ja sidoin Salomonit hellästi rinkkaan hihnoilla. Siinä ne kesti ihan hyvin, eikä reiät venyneet enempää tai niitä olisi tullut lisää.. 

Kauhulla pelkään miten käy sateiden liottamilla mutavellisillä poluilla. Mutahoidot ovat tarvittaessa erikseen ostettavia palveluja. Sitä paitsi myyjä ei kertonut niistä mitään kenkien ominaisuuksiin kuuluvina kaupanpäälisinä.

Pitäisi parinsadan euron vaelluskengillä pidemmälle päästä. Ostin kengät syksyllä. Koeajoin niitä pari-kolmesataa kilometriä ennen caminolle lähtöä. Täällä parisataa kilsaa ja reiät molemmissa kengissä! 

Kait tuotevastuulailla on jotain sanottavaa tälläisissä tapauksissa.

 

@esa, Gastrojeriz, Espanja

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Näyttää, että kenkäepisodi saa kaikkia tyydyttävän lopun. Maahantuoja antaa tilalle uudet kengät tai palauttaa eurot, ellei löydy samaa kokoa. 

Jampsin näillä loppumatkan. Löysin huoltoasemalta roudarinteippä, joilla saan piilotettua reiät. Suurempi reikä on vielä noin sentin mittainen ja sisäkankaat ehjät, joten pikkukivistä ei ole vaaraa teippaamattakaan kuivalla kelillä. 

Asia on kuitenkin hiukan monimutkaisempi.. Kengistä tulee vaeltajalle parhaat ystävät. Joka kerta kun näen kengät kaapissani, palautuu muistin syövereistä ne lukuisat aamut eri paikoissa, joissa sai vetään ne kuivina jalkaan. Haluan pitkäikäiset ystävät ja tämä kenkämalli ei siihen valitettavasti pysty. Hakusessa siis Suomeen palattuani uudet "kenkä-frendit".

Kiitos Kesport Piipponen, Sotkamo hyvästä palvelusta. Kiitos myös Salomonin maahantuoja. 

@esa, Galzadilla de los Hermanillos, Espanja

Pilgrims menu

Törmäsin toissailtana alberquen edessä vuorokauden vanhoihin tuttuihin; Giusepeen Italiasta ja Migueliin Espanjasta. Olin menossa kauppaan, mutten tiennyt mistä päin etsiä. Kysyin Miguelilta "gue es en tienda". Hänkään ei tiennyt, mutta kieltä osaavana kysäisi sitä majatalon pitäjältä ja siltä seisomalta sitten kauppaa etsimään. 

Heitin heille huitomalla ajatuksen, josko vääntäisimme itse sen iltaisen ruoan. Joko hyvin huidottu tai kaikki oli sattumaa. Kaupassa keksimme laittaa jokainen jotain mistä pitää. Giusepelle kuinka ollakkaan, kävi kierremakaroni. Miguelille taas kelpasi chorazo, paikallinen mausteinen makkara. Siinä olikin aterian ydin valmiina. 

Miguel ja Giuseppe ymmärsivät toisiaan, mutta minun kanssa kommunikointi onnistui ainoastaan huitomalla. Otin lieden hallintaan keittämällä makaronit ja paistamalla makkaran palaset ja kuullottamalla oliivit. Giuseppe pilkkoi muut ainekset ja Miguel kattoi pöydän viineineen. 

Naamasta näki, että kaikille kokkaus tuli onnistuneena yllärinä. Maut olivat kohdallaan ja kaikkien hetittäytyminen oli tuottanut tulosta. Aivan huikea illallinen, jollainen ei voi koskaan suunniteltuna toteutua. Emme löytäneet yhteistä kieltä, mutta kielemme löysivät yhteisen maun. Tälläistä voi sattua vain caminolla! 

@esa

"Voitaisko jatkaa suomella"

Päivän patikointi alkoi Naverretesta. Koleaa ja pilvistä, joten oli helppo laittaa ronttosta toisen eteen. Päivän ajatus; Mitä pidempi ja raskaampi nousu, sitä laajempana ja huimempana aukeaa näkymä. Rehkiminen siis palkitaan. 

Renforssia kiertäessä on tottunut pitämään vauhtia niin, että pulssi lähentelee energiaa polttavaa 120 lyöntiä minuutissa. Vauhdista on tullut rutiini, jota on vaikea muutta. Askelten määrä minuutissa on keskimäärin sama 120. Tuolla vauhdilla etenee väkisin muita vaeltajia nopeammin. Toisaalta se on myös hyvä. Saa toivotettua " buenas dias" ja tiedusteltua kansalaisuuden. Joidenkin kanssa jopa keskustelua pidempääkin. Matkan jatkuessa toivotetaan tietysti "buen caminot". 

Tänään sattui kiva ylläri, tai oikeastaan todella sattuma. Saavutin edellämenijän kiinni. Vaihdoimme kuulumisia. Sitten hän kysyi mistä olen. "I'am from to Finland" vastasin. Näin miten naama levisi.."voitaisko jatkaa suomella". Hän oli Jokke Lahdesta. Selvisi, että olimme tulleet Helsingistä asti samoilla kyydeillä Pamplonaan asti. Hän oli aloittanut vaelluksensa Pamplonasta jatkokyydin puutuessa. Olisi pitänyt olla Suomen lippu näkyvissä, niin olisi tunnistanut maanmiehensä. Samaan taksiin olisi mahtunut kaksikin suomalaista ;). Olispahan ollut kaveri valvomassa aamuyön tunteina.. 

Vaellus päättyi tältä päivältä Santo Domingo de la Calzadaan. Matka venähti vahingossa 36 km:iin viimeisen kuuden kilometrin alamäen myötä. Näillä kintuilla ei tee mieli yhtään pistellä jiveä "nälkämaan twistin" tahtiin.

@esa

Andien Kätkäläinen

Tuntuipa aamulla kotoisalle avata silmänsä Torres del Rion pääskysten tirinään. Alberquen majoitustilat olivat eristämättömässä ullakkotilassa, joten äänet kantautuivat helposti. Illalla sain olla tyytyväinen merinovillaisen kerraston mukanaolosta. Makuupussissa tarkeni hyvin. Kylän kalleimmasta yöpaikasta joutui pulittamaan 10€, vaikka lämmintä vettä sai vain suihkusta. Partaa en uskaltanut ryhtyä jyrsimään kuokalla, koska vessa olisi voinut olla kuin teurastuksen jäljiltä. Vaatteiden pesu onnistui valuttamalla muovipussiin suihkusta vettä. 

Tapasin eilen ikäiseni "Andien Kätkäläisen" Edvardon. Hän on Chilestä kotoisin, mutta on asunut toistakymmentä vuotta Oslossa. Häneltä opin miten mennään jyrkkiä rinteitä alas rullaavalla askeleella juosten. Säästää energiaa ja nopeuttaa menoa. Samanlainen hyväntahtoinen tyyppi kuin The Wayn Hollantilainen. Samat ongelmatkin.. Hän kertoi että haluaa vatsan seudulta noin 10 kiloa pois. Illalla käydessämme läheisessä marketissa ostoksilla, hän osti aamupalaksi patonkia, juustoa ja kinkkua. Niille kävi kuitenkin huonosti.. Odotellessamme illallisen tarjoilua, hän maisteli ne kaikki.. Siihen vielä illallinen päälle.. 

Säät ovat suosineet koko matkani ajan. Pariin päivään pilviä ei ole näkynyt kuin aamulla hengityshöyryinä. Tänään meni helleraja rikki. Oli helppo hikoilla rinkka selässä. Päivämarssista tuli ennätyspitkä 34 km, ellei oteta huomioon ekapäivän  ranskalaiskylän kiertämistä aamuyön tunteina. Nyt Navarretessa suihkunraikkaana selällään jalat kohti taivaista.. 

@esa

Zariquiegui - Villatuerta

Zariquiegui nimi, jota ei välttämättä sanelukonekkaan osaa toistaa .. Ainakaan halvemmat :).  

Vedin aamulla otsalampun valossa  päälleni vaatteita. Osa oli vielä nukkumassa. Vaatteet tuoksahti aikalailla pesuaineelle. Edellisenä iltana nuori ranskalaismies oli ehdottanut kimppapyykiä. Tälläsimme molemmat koneeseen euron. Ranskalaishemmo annosteli pyykkipulveria reilun pari desiä suoraan rumpuun. Eihän se kone saanut huuhdeltua millään kaikkea. Onneksi ehdin pois luvatun ukkosmyrskyn alta. Sateessa minusta olisi vaahdonnut muumimuotoinen saippuavaahtoperegrino. Siinä muuten espanjalaisille lyhyiden sanojen papattajille painajaismainen yhdyssana. 

Yksi tämän caminon parhautta on kansainvälisyys. Tänäänkin aamulla lähtiessäni toivotin buen caminot nuorelle australialais pariskunnalle. Päivän mittaa on kertynyt kansalaisuuksia Brasiliasta, Irlannista, Englannista, USA:sta, Hollannista, Koreasta ja tietysti Saksasta, joita on espajalaisten lisäksi eniten. 

Aloitin vaeltamiseni aamulla 7 jälkeen. Aamun hämäryyden väistyessä aurinko maalasi maisemaa. Näkymä melkein salpaa hengen. Laventelipensaiden keltaiset kukinnot levittävät huumaavaa tuoksua. Jätän mainitsematta ajankohtaisen lietteen levityksen tuoksun keväisille pelloille. 

Tämä camino ei ole kokemus, se on vielä enemmän. Tämä on elämys..

@esa