Renforssia kiertäessä on tottunut pitämään vauhtia niin, että pulssi lähentelee energiaa polttavaa 120 lyöntiä minuutissa. Vauhdista on tullut rutiini, jota on vaikea muutta. Askelten määrä minuutissa on keskimäärin sama 120. Tuolla vauhdilla etenee väkisin muita vaeltajia nopeammin. Toisaalta se on myös hyvä. Saa toivotettua " buenas dias" ja tiedusteltua kansalaisuuden. Joidenkin kanssa jopa keskustelua pidempääkin. Matkan jatkuessa toivotetaan tietysti "buen caminot".
Tänään sattui kiva ylläri, tai oikeastaan todella sattuma. Saavutin edellämenijän kiinni. Vaihdoimme kuulumisia. Sitten hän kysyi mistä olen. "I'am from to Finland" vastasin. Näin miten naama levisi.."voitaisko jatkaa suomella". Hän oli Jokke Lahdesta. Selvisi, että olimme tulleet Helsingistä asti samoilla kyydeillä Pamplonaan asti. Hän oli aloittanut vaelluksensa Pamplonasta jatkokyydin puutuessa. Olisi pitänyt olla Suomen lippu näkyvissä, niin olisi tunnistanut maanmiehensä. Samaan taksiin olisi mahtunut kaksikin suomalaista ;). Olispahan ollut kaveri valvomassa aamuyön tunteina..
Vaellus päättyi tältä päivältä Santo Domingo de la Calzadaan. Matka venähti vahingossa 36 km:iin viimeisen kuuden kilometrin alamäen myötä. Näillä kintuilla ei tee mieli yhtään pistellä jiveä "nälkämaan twistin" tahtiin.
@esa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti