Ja mitä sitten..

Kotimatka Santiagosta alkoi aamulla. Kymmenen minsan matka hotellilta asemalle. Aseman odotustilassa oli aikaa silmäillä kanssamatkustajia. Arviolta viidennes oli rinkkamatkaajia. Aseman laiturilla korviini kantautui jostain tutun kuuloista puheensorinaa. Totta se oli. En ollut tullut reissussa harhahörhöksi, vaikka lähtiessä olin nauranut ystävilleni tulevani takaisin valkoisessa pakkopaidassa. Suominuotin vääntäjät olivat kirkkonummelaisia Portugalin reitin vaeltajia. Niin, ja siitä pakkopaidasta.. matka on vielä kesken..

Illalla kävin mieleenjäävän tekstarikeskustelun vanhimman tyttäreni Suskan kanssa. Se meni seuraavasti:

- Mitä, otitko tatuoinnin?! Ansaittu, ja ylpee kyllä voi kuvasta olla :-) paljonko maksaa espanjassa tollanen? 

- Näytit itse mallia 😀. En tiedä Suomen hinnoista. Tämä oli 70€. Päätin myös tänään, että hankin jotenkin sen purjeveneen 😊

- Hahaa :-D minä maksoin parista raapasusta 50e... Sinun seikkailut jatkuu siis purjeveneellä ;-) ihanaa kun isänä just sinä <3. 

- Sellaista se on Nuuskamuikkusen jälkeläisenä 😀. Oikeesti.. Noin ihanasti ei kukaan ole koskaan sanonut minulle. Olet rakas ❤️. 

Sain Suskan viestin juuri, kun olin yksin ravintolassa lusikoimassa Galicialaista simpukkasoppaa. Puuvillainen pehmyt ruokaliina ei kostunut ainoastaan kalaliemestä.. Kokkikin kävi kurkkimassa luukultaan, jotta johan sopan taisin keittää..

Olen saanut tältä reissulta sisälleni jotain uutta varmuutta. Rakkaus elämää kohtaan on voimistunut. Agape on saanut suuremman numeerisen eksponentin. 

Santiagon tien kulkija hiljenee kohti uusia seikkailuja.. 

Blogi on hyvä päättää Juha Tapion kappaleeseen, joka soi päässä astellessani noita huikeita polkuja. 

linkkin Juha Tapion "aurinko ei laske"

Adios!

PS. Meillä kaikilla on halutessamme mahdollisuus olla Nuuskamuikkunen.

Sama

Jälkikirjoitus:
Päätös purjeveneen hankkimisesta piti. Olin toisena kotimaahan tuloni jälkeisenä päivänä purjeveneen omistaja. Hupaisinta hankinnassa oli se, etten ollut koskaan ennen edes koskenut purjeveneeseen. Ensimmäinen purjehduskesä sai päättyä syksyllä kahdenviikon purjehdukseen Adrianmerellä. Nuuskamuikkusesta kasvoi Puuskamuikkunen. Aiheesta enemmän blogissa www.puuskamuikkunen.blogspot.fi .

-elämä on valintoja..

@esa

Santiago!!

Vettä on tullut tänäänkin taivaan täydeltä. Jopa niin paljon, että jouduin venyttämään salomonieni tuomiota muutamalla tunnilla. Asia kuitenkin korjaantui perillä sateenvarjon hankinnalla. 

Kieltämättä huikea fiilis. Matkantekoa yli 800 km rinkka selässä 26 päivän ajan. Päivämatkat sängyn ja wc:n etäisyydestä viiteenkymmeneen kilometriin. Sama matka kuin Kuusamosta Helsinkiin. 

Viimeiselle päivälle sattui kiva ylläri. Gardajärven kasvatti David, jonka kanssa olimme aiemmin viettäneet iltoja ja jakaneet huoneen, ilmestyi kuin tyhjästä. Näin jo kauempaa sivutieltä tulevan hahmon tutut piirteet. Jäin odottelemaan. Molempien naamat levisivät yllätyksestä. Kuljimme muutaman kilometrin samaa matkaa. David aikoi jatkaa Finisterraan ja mikäli oikein ymmärsin, niin sieltä takaisin St Jeania kohti. Siis tuhat kilometriä pidempi matka kuin itselläni. Kuullessani hänen suunnitelmansa, kysyin huolisiko hän sauvojani. Niin sauvani jäivät jatkamaan caminoa edelleen. Hän pyysi kääntämään blogiani englaniksi.. Kerroin, että kykyni eivät riitä siihen. Ralli-englanti olisi saanut liian lujan haastajan.. camino-englannin. 

Santiago sai minut tarttumaan sellaiseen, jota en olisi voinut lähtiessä edes kuvitella. Kadetraalille matkatessani näin tatska-liikkeen. Jatkoin matkaani etsimään pyhiinvaeltajatoimistoa, josta saisin camino-todistuksen päivittäin leimatulla pyhiinvaeltaja passilla. Luovutin rinkkani säilytykseen parilla eurolla, jonka jälkeen minun oli palattava tatska-liikkeeseen. Halusin käsivarteeni ristin ja simpukan. Valinta kesti minuutin ja alta tunnin käsivarttani koristaa tuo ikuisesti mukana kulkeva kuvayhdistelmä. Ainoa murhe on, että jälkihoitoohjeet ovat espanjaksi. 

Olin saanut taannoin hyvältä ystävältäni Palkon Jukalta neuvon; "yli viisikymppinen saa olla yötä ainoastaan hotellissa". Tuumasta toimeen. Rautatieaseman löydettyäni ja Madridin matkalipun hankittuani, palailin takaisin kadetraalia kohti etsien majapaikkaa yönseuduksi. Heti ensimäisen hotellin 37€ hinta aamiaisineen ei jättänyt arvailulle varaa. Yöpaikka oli minun. Viidenkymmenen metrin päästä löytyi Homerista tuttu Springfieldin merkkiliike. Farkut, tennarit ja pikeepaita.. Olin uudestisyntynyt. 

Salomonin poponi saivat myös arvoisensa loppusijoituspaikan hotellihuoneen roskiksesta. En tiedä Espanjan jätehuollosta mitään, mutta oletan että ne päätyvät johonkin polttolaitokseen energiana hyödynnettäväksi. Hyvästi salomonit..

@esa, Santiago, Espanja

Liejua ja tylsistymistä..

Aamupäivän jatkuva sade on nähtävästi ajanut päiväreppulit busseihin ja takseihin. 

Niitä ei näkynyt juurikaan.

Neljäs päivä O'reibrosta lähdön jälkeen goretexiä niskaan. Niin mukavaa kuin kuivana pysyminen voi sadesäällä ollakkin, niin aamupäivällä tuli mittani täyteen. Etsin ruokalan, jossa oli wifi ja muutin lentoani pari päivää aiemmaksi. Sen verran alkoi reikäisissä kengissä liejuuntuneella polulla jampsiminen vituttaa. Tossua tuli laitettua toisen eteen niin, että päivämatkaksi hurahti 51 km. Pikkusenko kintut huusi hoosiannaa. Enää matkaa jäljellä Santiagoon alle parinkymmentä. Heti, kun varmistuu, ettei jäljellä ole muuta kuin asfalttia, niin salomonit tipahtaa lähimpään roskikseen.

Ei sentään kaikkea voi laittaa kenkien piikkiin. En tiedä olenko turtunut, mutta aika tylsältä tämä viimeinen reilun satasen pätkä vaikuttaa. Vertasin "hauskaa vappua" blogissani tätä jälkiruokaan. Tämä jälkiruokaosio neljän ruokalajin ruoasta on todellakin, kuin muovipurnukassa eteen tuotu flan kera kertakäyttölusikan.

On ikävä lapsia, saunaa, omaa sänkyä ja ruisleipää. Lisätään luetteloon vielä salmiakki..

Vielä tarkennus siihen eiliseen ruokaherkkuun. Se herkku on meritursasta. 

@esa, Pedrouzo, Espanja

 

Malja Suomi-neidolle ja sen kasvateille!

Tänään aloittaessa taipaleeni Portomarinista suuriäänisen melua pitävän homosapienseihin kuuluvan mölyapinalauman perässä, ajatukset lähtivät työstämään eri kansallisuuksien eroavaisuuksista. Ruodin siis tänään eri kansalaisuuksia oman näppituntuman ja kokemusteni perusteella. Kuvan camino-koira ei kuulunut mölyapinaryhmään. 

Tuo mainitsemani mölyapinalauma pitää itseään jostain syystä maailman valtiaina. He asuttavat Atlantin ja Tyynenvaltameren välistä aluetta. Noiden molempien merien välistä mannerta halkoo Route 66. Nimi muistaakseni oli kolmikirjaiminen. Alkoi U:lla ja päätyy A:han. Mitä öykkäreitä! On joukossa tietysti poikkeuksiakin..

Olen olen saanut paukutella henkseleitä edustamani kansallisuuden edustajana. Miten hyvin pienen katajaisen kansan peregrinot muistetaan. Jo satoja kilometrejä ennen suomalaisten Joken ja Maksin kohtaamista olin kuullut heistä puskaradion välityksellä. Maksin, joka aloitti taipaleen Genevestä, reilu tuhat kilometriä ennen omaa starttipaikkaani.

 

Lahdesta lähtöisin olevasta Jokesta olen kuullut vielä 400 km perästä hänen tapaamisestaan. Mikä vaikutus on vilpittömällä ja aidolla suomalaisuudella! On huikeaa olla edustamassa tuota samaa kansallisuutta. Suodatumme kaikista eri kansallisuuksilla aidolla vilpittömyydellämme ja rehellisyydellämme. Juuri noista meidät tunnetaan! Nostakaame malja sille!

Caminoni aikana en ole tavannut yhtään vanäläistä. Tuon kansallisuuden edustajat muistan Teneriffalta ja Egyptistä, kun etuilevat maatuskat yrittivät viedä salaattiottimet kädestä. Santiagon tielle mahtuisi etuilijoita enemmänkin..

Eestiläisiä oli pari yötä takaperin samassa majapaikassa. Toinen heistä nukkui yläpuolellani. Kysyessäni aamulla, miten hän oli nukkunut, sain vastauksen "wery well". Kertoessani itse nukkuneeni hyvin, hän totesi: yes, I head it ;). 

Muistan myös alkutaipaleella tapaamani nuoren liettualais-neidon. Hän oli vaeltamassa Santiagoon edesmenneen isänsä muistoksi. Hän muistutti, miten camino ei ole varusteista kiinni. Sipulisäkki-mallinen reppu, erillinen kohtalaisen suuri makuupussi olkapäillä ja telttapatja toisella olkapäällä. Vaellusasuna hänellä oli parkatyylinen karvakaulustakki. Kuulin hänen olevan liikkeellä perin niukin varoin. Onneksi täällä on myös ystävällisiä auttajia. Olen nähnyt hänet viimeksi eräällä lähteellä teippaamassa rakkoisia varpaitaan parisataa kilsaa St Jeanista. 

Saksalaisia täällä on seitsemän kymmenestä. Tylsistymiseen ja kyllästymiseen saakka. Tähänkin mahtuu poikkeus. Illalla pesuhuoneessa ilman rihmankiertämää kohtaamani saksalaisneito ei vaikuttanut ollenkaan noille aiemmin esittämilleni adjektiiveille. Jouduin ottamaan hämmentyneenä takapakkia. Sain soperrettua hola, perdon, johon sain vastaukseksi hyväksyvän hymyn. Utelin myöhemmin kansalaisuuden. Jostain syystä minun on vaikea ymmärtää saksalaisittain murrettua englantia. 

Pienenä ruokavinkkinä niille, jotka ovat tulossa Galician alueelle. Maakunta on kuuluisa merenelävistä. Kokeilkaa paikallista herkkua "Pulpo a felra", savustettua mustekalaa. Aivan mieletön herkku ainakin minun makunystyröilleni. Niin, tunnustan.. olen rakastanut kaloja ylitse muiden koko elämäni ajan, vaikka olen ollut naimisissa neitsyen ja leijonan kanssa. Tarkennuksena vielä, molemmat horoskooppimerkit kuuluivat eri aikakausille. 

@esa, Palas de Rei, Espanja

Hauskaa vappua..

Mistäkö vappuni on tehty? Menitkin kysymään.. Olen tarponut neljännessatkun väistellen tihkusateen liottamia vihertäviä lehmän sontaläjiä ja päivärepuin varustettuja sekunda-caministeja liejuuntuneella polulla. Pyöräilijä-peregrinojen takamukset ja selkä ovat tuossa samassa kertaalleen märehdityssä tavarassa..

Kommenttina ensimäiseen, mikäli epäilet kykyäni tunnistaa nautaeläimen sukupuolen sen takaosasta tipahtaneesta läjästä, olet oikeassa. En tunnistakkaan. Se perustuu näköhavaintoon utarein varustetusta eläimestä samalla vaelluspolulla. Meillä oli tuolloin vain eri suunta. Voisin myös kuvitella, ettei vastakkaista sukupuolta edustavia sonneja tarvitse tuoda laitumelta lypsettäväksi tai toisinpäin. Maalaispoikana tiedän myös, että sonneilla on erilliset pissavehkeet. 

Kommenttina toiseen, sekunda-caministiin. Rinkka selässä 700 km taivaltaneena otan oikeuden kutsua noita Sarria- Santigon reilun sadan kilometrin taivaltajia tuolla nimellä. Sillä saa passin ja alberque yöpymisiin oikeuden. Niitä on jo nyt paljon. Kuinka paljon niitä on sesonkiaikana? 

Jäljellä on vajaa 90 km. Uskallan jo tässä vaiheessa väittää viimeisen satasen olevan vain jälkiruokaa koko neljän ruokalajin ateriasta. Miksi tyytyä vain jälkiruokaan? Edelleen.. Meillä kaikilla on caminomme..

 

Galician toukokuu tunnetaan sateistaan. Ei lämmin kesäinen sade pahaa tee, mikäli on oikeanlaiset varusteet. Täytyy tunnustaa onnistuneeni hankinnoissa. Kunpa kenkieni suhteen voisin myös sanoa samaa. Nuo suurentuneet reiät eivät edesauta ollenkaan jalkojeni hyvinvointia. Per##le!!

Osa vaeltajista kuljetuttaa rinkkansa bussilla seuraavaan yöpymispaikkaan. Palvelut näemmä kehittyvät kysynnän myötä. Tälläinen samanlainen kuljetustapaus sattui muutama päivä takaperin. Läpimärän saksalaismamman rinkka oli jäänyt kyydistä edelliseen kylään. Johan ämmä siitä metelin piti, niin kuin alberquen baarinpitäjä olisi ollut siihen syypää. Teki mieli sanoa, että kantaisit sinäkin rinkkasi.. En kuitenkaan tohtinut. Olisi voinut tulla viimeinen vaelluspäivä..

@esa, Portomarin, Espanja