Ajalla ei ole väliä, vain hetket jotka elät ovat merkityksellisiä

Muutaman sadan kilometrin ajan kestäneet kupruilevat pannukakkumaisemat ovat jo alkaneet kyllästyttää. Onneksi tänään pääsi silmät lepäämään pitkästä aikaa vuoristomaisemissa. Kertoihan Paolo Coelhokin henkien majailevan kauniissa paikoissa. Allekirjoitan tuon saman. Tunnistan niissä agapen läsnäolon. 

Vuorenrinteiden lilassa kukassa olevat metriä korkeat kanervapuskat täydessä loistossa. Seassa keltaisia huumaavaa tuoksua ympäristöön levittäviä pensaita. Maassa välillä turkoosin sinistä matalaa kukkaa. Pakko myötää, enemmän nämä luomistyön jäljet muistuttavat jumalasta kuin yksikään hänen palvomispaikoiksi väsätty pytinki. 

Eilen vietin kaikessa hiljaisuudessa syntymäpäivää. Oli ihan hyvä miettiä lyhyttä välitilinpäätöstä astellessani vajaan kolmekymmentä kilometriä kohti Cruz de Ferroa. Ristiä joka sai tänään iltapäivällä yhden kiven lisää juurelleen. Paras ystäväni kirjoitti koskettavasti; "teit syntymäpäivästäsi juuri itsesi näköisen!" Siinä taisi käydä juuri noin. 

Ensimäinen puolikas on saturaisesta selätetty. Saattaa kuulostaa kulahtaneelta, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Olen saanut enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Samalla olen kiitollinen, etten ole saanut tietää, mitä kaikkea on tulossa. Olisin kukaties kärsimättömänä pilannut mahdollisuuteni. On siihen mahtunut myös muutama Getsemanen yö ja Via Dolorosa. Välillä on ollut huominenkin hiukan hukassa. Mutta ilman noita kipuiluja en olisi tässä, mitä olen saavuttanut. En puhu materiasta. Puhun jostain, jota ei voi ostaa rahalla. Sitä ei ansaita, se saadaan pyyteettä. Olen löytänyt rakkauden. Rakkauden elämään. Miten osaisin tai voisin jättää sen ennakkoperintönä lapsilleni? 

Mikäli toinen puolisko on kaikessa hyvyydessä entisen kaltainen, minulle riittää toinen puolikas. En tarvitse optiota kolmanteen. 

Säät ovat suosineet minua todella hyvin. Vain parina päivänä on tihuuttanut sen verran, että voi sanoa sataneen. Vaatteet ovat kuivuneet tuulen ja ihon lämmön vaikutuksesta hetkessä päällä. 

Tänään  satoi rankasti ensimäistä kertaa. Hiukan ennen Manjarin kuuluisaa alberqueta housut olivat etupuolelta läpimärät. Kolme naista oli juuri pitämässä sadetta sisäänkäyntitilassa aloittaessani riisumaan kastuneita vaatteita päältäni. Majatalon isäntä ehätti hätiin ja pyysi seuraamaan. Hän ohjasi minut yksityisasuntonsa puolelle. Hirveä, mikä hämärä luola ja haju. Sain kuitenkin vaihdettua kuivaa goreteksiä päälleni ja olin siihen tyytyväinen. Linnanmäen kummitus talot kalpenevat tämän rinnalla. Yöpymisen hinnoittelu perustuu paikassa vapaaehtoisuuteen. Kuinkahan paljon majatalon pitäjä olisi suostunut vapaaehtoisesti maksamaan yöpymisestäni.

@esa, Acebo, Espanja