Toipilaspäivä

Katselin eilen aamulla haikeana Giuseppen ja Luigin rinkkojen pakkaamista. Olimme sattuneet Giuseppen kanssa samaan kylään jo viidettä kertaa. Saman verran takana myös yhteisiä illallisia. Flunssani vuoksi päätin hidastaa tahtia, enkä enää mahdollisesti tapaa heitä. Toisaalta olin myös hyvilläni. Yhden oven sulkeutuessa, avautuu tilalle muita uusia ja entistä ihmeellisempiä. 

Sattumoisin Giuseppe on puuseppä niin kuin Pinokkio sadussa. Jätin kysymättä olisko hän vuollut jo omaa Pinokkiotaan, sillä en tiennyt hanen perheestään enempää. Jo toisen yhdessä viettämämme illan jälkeen Giuseppe kertoi, että jos joskus matkustan Italiaan Milanon seudulle, hanen kotinsa avaimet ovat käytössäni. Kerroin saman koskevan Kajaanin kotiani. 

Keskustelut pistävät umpiluisen kovalevyni lujille. Giuseppe ei osaa paljon englantia. Keskenään hän, Luigi ja Miguel vain espanjaa taitavana puhuvat espanjaa. Tärkeimpiä keskustelujen aiheita tai kun huomaavat olevani täysin pihalla, Luigi tulkkaa minulle englanniksi. Illalla lämmitti mieltä saadessani sähköpostia Luigilta. Hän kyseli sijaintia ja vointiani. Camino amigoista pidetään huolta. 

Migueliä voisi hyvällä syyllä kutsua el senor caminoksi. Hän on kuudetta kertaa vaeltamassa Compostelaan. Santanderin liepeiltä kotoisin oleva 68-vuotias eläkeläinen starttaa aamulla ennen kuutta ja tempoo 40 kilometrin päivämatkoja. 

Mieleeni palautuu aiempi yhteinen pilgrims menu päivällinen. Suomalainen tapa keittää keitot on laitaa esimerkiksi kanakeittoon broilerista vain lihanpalat, kun espanjalainen kokki pilkkoo keittoon kanan luineen, rustoineen ja nahkoineen. Soppaa keitetään tuntitolkulla, niin että kaikki osat ovat helposti irroitettavissa toisistaan. 

 

Olin päättänyt kokeilla alkuruoaksi kanikeittoa, koska naudan pötsikeitto ei tuntunut oikein herkulliselle. Lautasella oli tunnistettavissa perunoiden lisäksi joitakin muita Väiski Vemmelsäären osia. Löysin sopastani lusikalle oliivin muotoisen ja kokoisen möykyn. Onneksi oli tuttu remmi koolla, joten uskalsin kysyä; is this rabbits balls? Onneksi ei ollut.. Miguel tunnisti sen espanjalaisena ja näytti sormella omaa selkäpuolta. Se oli kanin munuainen. Tunnistin sen myös mausta uskallettuani laittaa sen suuhun. Kuvittelin, että kani oli käsitelty samoin kuin kana kynimällä, mutta kanit taidetaankin nylkeä.. Koska en metsästä, tämä on edelleen olettamaa. 

Kuvassa vasemmalta Luigi, allekirjoittanut Nuuskamuikkunen, Giuseppe ja Miguel

Jostain syystä toisten puhuma espanja on paljon selkeämpää. Joillekkin papattajille pitäisi antaa rauhoittava nappi ennen keskustelun jatkamista. Sais tipautettua sanamäärä edes puoleen. 

Aamulla mennessäni keittiöön kuumehoureisen yön jälkeen sängystä revittynä, toivotin camino amigoille "buenas notches". Siitäkös pöydässä istuva saksalaisittain englantia murtava nelikymppinen mies sai riemun itselleen. Hän oli katketa hekotukseensa. Itse en ollut kömmähdyksestäni niinkään mielissäni. Varsinkin, kun huomasin miten muut olivat enemmänkin vaivautuneita. Menin kahvikuppi kädessä istumaan pöytään ja kysyin mistä mies oli kotoisin. Hän kertoi olevansa Itävallasta. Samaan hengenvetoon hän lisäsi lähteneensä caminolle yhdeksän päivää sitten St Jeanista, 450 km päästä. Seuraavaksi hän alkoi ruokapöydässä lajitella rahatukkuuaan julkisesti. Mielikuva joka päässäni syntyi, oli kaukana nöyrästä pyhiinvaeltajasta. Hmm.. uusi näkökulma.. henkistymistä suorittamisen ja materialistumisen myötä. 

Tämä on kunnallinen majatalo, jonka maksu on vapaaehtoinen. Hoitaja Juan on todella ystävällinen ja hänen hoivassaan on turvallista toipua. Luottamuksesta yöpyjiin kertoo lukitsematon lipas aamiaispöydässä. Siihen saavat laittaa maksunsa kaikki omantuntonsa mukaan. En voinut välttyä kuulemasta pienten dinerojen kilinää ilman kahisevaa ääntä itävaltalaismiehen maksaessa yösijastaan. No, yösija oli kai hänen mielestään niiden arvoinen. Toivottavasti dinerot lippaassa kuitenkin lisääntyivät..

Täällä on nähtävästi voinut olla joskus syöpäläisongelma, koska albequen hoitaja sumuttaa raidia aika reippaalla kädellä. Ennaltaehkäisevä toimenpide on kivempi ilmaisu. 

Viime yönä samassa loosissa nukkui vanhempi ranskalaissetä. Hän oli nätisti sanottuna aikamoinen haisuli. Luulin aamulla muulilla vaeltajien saavuttaneen minut. Muulin virtsanhaju kuitenkin puuttui. 

Hänen liikkeissään ja kumaraisessa olemuksessaan oli jotain tuttua. Tunnistin hahmosta ja jatkuvasta tavaroiden penkomisesta oman isäni samoja parkinssonintaudin piirteitä. Miten tuo tauti saa pian aivot ja liikkeet rappeutumaan. Sääli miehen kukaties viimeistä caminoa kohtaan sai unohtamaan pistävän hajun. Meillä kaikilla on caminomme. 

Miehen poistuttua Juan kävi heti välittömästi hakemassa vuodevaatteet pesuun ja sumutti vuoteen jollain pöpötillä. Hän kertoi tunnistavansa riskiasiakkaat. 

@esa, sama paikka kuin eilen.