Viime yö meni palellessa, vaikka 15 astetta ylimitoitetussa makuupussissa olisi tehoa pitänyt riittää. Siihen vielä lisäksi silkkinen aluslakana ja talon viltti. Huoneen lämpötilakin piti olla kohdillaan. Yritti nostaa varmaan kuumetta. Nenä tippui jo valmiiksi.
Olisin jäänyt majapaikkaan lepäilemään päiväksi, mutta lähin apteekki sattui olemaan 12 km päässä. Siitäpä sitten jojo nenässä taipaleelle. Lääkittyäni itseäni alkoi olo jo tuntua paremmalta. Päätin lähteä jatkamaan matkaa. Valitsin luonnonläheisemmän polun vaihtoehtoisen maantienvieruksen sijaan. Valinta kannatti. 14 km taivaltamisen jälkeen eteeni aukesi alkukantainen kylä. Nättejä kyliä näkee, mutta ankeat kylät ovat ainutkertaisen omanlaisiaan. Kylän mummelit esiliinoineen ja hameineen ovat kuin suoraan vanhoista Suomi-filmeistä.
Kaupassakäynti oli myös oma elämys. Aikansa pujoteltua valkoisia nuolia seuraamalla löytyi oikea "supermarket". Yhden huoneen kauppa alaltaan alle 20 neliötä. Alle puolitoista metrinen myyjäsetä ei osannut sanaakaan englantia. Tiskin takaa löytyi kaikki tarpeellinen. Pan (patonki), chirozo-makkaraa siivutettuna, pari purkkia jogurttia, paikallinen olut palautusjuomaksi ja suklaata. Suklaata puodista löytyi sen seitsemää sorttia. En tiennytkään että Espanjassa tehdään hyvänmakuisia suklaita. Vink vink!!
Täällä koiria ulkoilutetaan vapaana. Taluttajalla on kyllä mukana hihna, mutten ole nähnyt koiraa kiinnitettynä muualla kuin Pamplonassa ja sekin taskukokoinen fifi. Koirat näyttävät olevan tosi tottelevaisia. Paolo Coelhon kuvausta vihaisesta vesikauhuisesta koirasta on vaikea pitää uskottavana näitä harmittomia luppakorvia katsellessa. Ymmärrän, kättä nuolevassa ja häntäänsä heiluttavassa karvaturrissa ei ole mitään jännittävää kerrottavaksi.
Olen nähnyt koirille kaikennäköisiä kakkimiskylttejä.. mutta, että taluttajalle..
@esa, Galzadilla de los Hermanillos, Espanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti